Tätä reseptiä täytyy vielä hioa mutta tykästyin tähän ideaan kovasti ja haluan siksi tallentaa sen tänne tiedänkin iloksi :) Tein tämän joskus viime keväällä ja on kyllä ilo huomata että siitäkin on jo taidot parantuneet :D Tämä oli myös ensimmäinen maalattu kakkukuva ja sitä en oikein olekaan päässyt uudelleen harjoittelemaan.

Pohja:

  • 6 munaa
  • 3 dl sokeria
  • 1½ dl vehnäjauhoja
  • 1 dl ja 1 rkl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 rkl kaakaojauhetta

 

Vatkaa munat ja sokeri erittäin kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi kuivat aineet vaahtoon ja sekoita varovasti käännellen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 24 cm vuokaan. Paista keskitasolla 175°C uunissa n. 50 min. Anna jäähtyä.

 

Täytteet:

  • n. 1 dl kookosmaitoa (vedellä laimennettua)
  • 4 dl vispikermaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 vaniljatanko
  • 150 g Créme Fraîchea
  • 3 Bountya
  • 150 g Jam it! -kookoshilloa

 

Leikkaa kakkupohja 3 osaan. Kostuta kookosmaidolla. Valmista vaniljamousse: Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sokeri ja CF. Halkaise vaniljatanko veitsellä kahtia ja raaputa siemenet kermavaahtoon. Paloittele Bountyt isohkoiksi paloiksi.

Levitä alimmalle kerrokselle kaikki hillo sekä puolet vaniljamoussesta. Toiselle kerrokselle asettele Bountyt ja loppu mousse. Anna kakun asettua seuraavaan päivään.

 

  • 150 g marsipaania
  • 3 dl kermavaahtoa
  • kookoshiutaleita
  • 50 g margariinia
  • reilu 1½ dl tomusokeria
  • 1 tl vaniljasokeria

 

Valmista kreemi; vaahdota perhmeä voi ja sokerit ja lisää tilkka vettä. Levitä kakun päälliosaan. Kakkukuvaan käytin 150 g marsipaania ja tein sen n. 1 vk ennen kakun päälle lisäämistä. Nosta marsipaanilevy varovasti kreemin päälle. Kuorruta kermavaahdolla ja koristele esim siniseksi värjätyillä kookoshiutaleilla.